el corazón celeste

Oon nukkunu niin vähän, että hävettää. Viimesen viikon aikana oon tehny niin paljon jutuja, etten ite uskokkaan. Ette uskois tekään. On ollu ihan älyttömän hienoo, oon supervarmistunu siitä, että joku päivä mun on pakko palata. En voi uskoo että oon onnistunu vuoden aikana näin hyvin. Kaikessa siinä missä halusinkin. Oon ihan käsittämättömän kiitollinen kaikesta.

Mua ahdistaa ajatella, että oikeestaan kukaan suomalainen ei tiedä eikä tuu ikinä tietämään mitä mä oon täällä kokenu. Onneks mulla on ollu blogi jonne oon saanu päivittää pientä sneak peakkia mun tekemisitä. On vaan mahdotonta ajatella, kuinka ei oo ketään jonka kanssa olisin jakanu täysin tän kokemuksen, jonka kanssa vois muistella älyttömiä hetkiä ja huikeita tekemisiä.Tää vuosi on ollu täysin mun oma vuosi. Oon ollu ihmisten ympäröimänä, mutta kuitenkin yksin. Jännää...

Tekisinkö tän kaiken uudestaan?
En tiedä kestäiskö toista kertaa hermot. Alun sopeutumistuskaa ja viimepäivien lähtöahdistumista, kielivaikeuksia ja turhautumista. En pystyis uudestaan tekeen samaa tempausta, jättää Suomee toiseks vuodeks, mutta yhden kerran tää on ollu unelmaa, 11 kuukauden mittanen hurmostila, joka on opettanu mulle enemmän kun olisin ikinä voinu kuvitella. Ajattelin (ainakin hetkeks) satamoitua Suomeen ja rauhottua, ottaa itteeni niskasta kinni ja yrittää sopeutua maan pinnalle.

Tekee mieli kailottaa kiitosta jokaiselle vastaantulijalle. Kiitosta siitä mitä oon saanu kokee, kiitosta siitä mitä mulla on, kiitosta siitä että oon olemassa ja mulla on maailman ihanimpia ihmisiä ympärilläni. Oon ollu liian onnekas!

Kiitos joka ikiselle blogiin eksyneelle
Kiitos Peelle ja Geelle
Kiitos mummuille ja papoille
Ja kiitos vähän myös itsellenikin
Heippa Uruguay hasta la próxima  <3